Valvomisen sunnuntai 18.11.2018

Saarna valvomisen sunnuntaina 18.11.2018,
Matt. 24:36-44

Seurakunta on jo kohta 2000 vuotta odottanut Kristuksen takaisin tulemista. Jo Raamatun sivuilla, Pietarin 2. kirjeessä (2.Piet. 3:9) tunnetaan tämä asia, että jotkut käyvät odotuksessaan kärsimättömiksi: ”Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska hän ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.”

Historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, että odotus on mennyt yli, överiksi. On ennustettu maailmanlopun ajankohtaa hyvin tarkasti, vaikka ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” Lopunajan kiihkeässä odotuksessa on lähdetty milloin Jerusalemiin ja milloin eristäydytty muusta maailmasta, omaan ryhmään karismaattisen johtajan ympärille.

Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomissa oli juttu eri puolilla maailmaa vaikuttavista ihmisistä, jotka vilpittömästi uskovat olevansa Kristuksia ja heidän ympärille kokoontunut joukko uskoo samoin. Yksi tällainen Kristus on Siperiassa. Tämänkin ilmiön Herramme näki edeltäpäin, kun hän sanoo: ”Jos joku silloin sanoo teille: Täällä on Messias tai Messias on tuolla, älkää uskoko.. sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo!” (Matt. 24:26-27)

Jos tässä valvominen ja odottaminen on mennyt yli ja ohi, se toinen ääripää on, että ei odota yhtään mitään. Kaikki jatkuu aina niin kuin on ollut tähänkin asti. Jeesus viittaa Nooan päiviin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy silloin, kun ihmisen Poika tulee, toinen otetaan, toinen jätetään. Toisille se tulee yllätyksenä, toiset ovat siihen varautuneet. Toisilla morsiusneidoilla oli öljyä lampuissaan, toisilla ei ollut.

Kun näin on viitoitettu ääripäät, niin mitä olisi se kultainen keskitie, terve, rakentava valvominen? Kyllä se lähtee siitä, että otetaan todesta uskontunnustuksemme kohta, jossa sanotaan Jeesuksesta: ”istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita!”. Ei siis lakata toivomasta ja odottamasta, vaikka 2000 vuotta olisikin jo kulunut.

Olen joskus kamppaillut tämän valvomisen asian kanssa. Sehän ei sanana välttämättä herätä myönteisiä mielikuvia. Poikasena jahdattiin kaverin kanssa perhosia. Joskus kaveri ehdotti, että valvotaan yksi yö, jotta saataisiin pyydystettyä hienoja yöperhosia. Mutta niin siinä vain kävi, että uni kävi ylivoimaiseksi jo puolelta öin ja ei auttanut muu kuin mennä nukkumaan. Toinen tilanne oli armeijassa: piti herätä vartiovuoroon klo 2 aamuyöllä. Pakko oli sinnitellä sen kaksi tuntia vartiossa, vaikka kuinka olisi nukuttanut, ennen kuin pääsi takaisin höyhensaarille.

Sanalle ”valvominen” on siis ajateltava jokin muu sisältö ja mielleyhtymä, kuin tämä luonnollisen levon tarpeen vastustaminen. Hengelliseen elämään tuotuna sillä pitäisi olla jokin muu merkitys, kuin että kristitystä tulee ”kiristetty”.

Kun Jeesus puhui Nooan päivistä esimerkkinä valvomisesta, niin UT:sta löytyy ainakin toinen viittaus Nooan päiviin Pietarin 1. kirjeestä: ”Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste.. koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton.” 1.Piet. 3:21

Valvominen on oikeastaan lepäämistä. Se on luottamista siihen, että Jumalan armo koskee minua ja se riittää minunkin pelastumiseen. Tuo armo on minullekin vuodatettu kasteen kautta. Oppi-isämme Lutherin tavoin saamme sanoa: ”Olen kastettu, olen siis pelastettu”. Saamme levätä Kristuksen valmiissa teoissa, hänen uhriinsa meidän puolestamme ei tarvitse lisätä yhtään mitään. ”Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa.” (1.Tess. 2:10)

Valvominen ei siis ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Mutta siihen valvomiseen kuuluu myös se, että avaamme tuon kasteen lahjan ja eli tulemme niiden asioiden äärelle, jotka Jumala on sanassaan osoittanut ja antanut uskon hoitamiseksi. Jumalan sana, rukous, kristittyjen yhteys ja ehtoollinen.

Kun me niitä käytämme ja niiden ääreen tulemme, niin niissä Pyhä Henki toimii ja virkistää ja vahvistaa uskoamme. Tänään kirkossa nämä kaikki välineet ovat läsnä. Olet siis tehnyt hyvin, kun olet tullut kirkkoon. Näin sinä olet avannut itsestäsi jotakin Jumalan eteen, jotta hän saisi sinussa ja elämässäsi vaikuttaa. Tätä se valvominen käytännössä on.

Ja onhan se myös elämänsä suunnan tarkistamista Jumalan sanan valossa. Että tekisimme parannusta epärakentavista ajatuksista, asenteista, sanoista, teoista ja laiminlyönneistä. Sitä on olla valvovalla mielellä Jumalan edessä. Jumala antaa anteeksi ja antaa uuden aloittamisen mahdollisuuden. Hän pehmittää sen mikä on kovaa, hän antaa ymmärrystä ymmärtämättömälle, rakkautta rakkaudettomalle, voimaa voimattomalle. Itsessämme meillä ei ole voimaa valvomiseen, mutta Kristus vaikuttaa sen valvomisenkin, kun vain tulemme evankeliumin äärelle ja uskomme sen tarkoittavan myös meitä. Nukkuville kuuluu armo, kunhan vain huomaamme herätä ja annamme evankeliumin valaista elämäämme. Jumala vaikuttaa meissä niin tahtomisen kuin tekemisenkin, niin myös valvomisen.

Eli mistään kovin kummallisesta asiasta ei valvomisessa ole kysymys. Se on huolen pitämistä siitä, että yhteys Jumalan kanssa pysyy elävänä.

Nuo Raamatun kuvat Jeesuksen takaisin tulemisesta on annettu herättelemään meitä: jos talon isäntä tietäisi mihin aikaan varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Mutta on siellä se toinenkin puoli: uutta elämää ennakoiva. Kuten vertaus viikunapuusta: ”kun viikunapuun oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella”. Uutta elämää, uutta kesää mekin saamme odottaa Kristuksen tulemisen myötä.

Se on meille ilon ja rohkaisun sanoma. Siksi Paavalikin kirjoittaa puhuessaan Kristuksen takaisin tulemisesta: ”Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.” Uskontunnustus.

 
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)