Kiirastorstai 28.3.2013

Kiirastorstain saarna 28.3.2012

Luuk. 22:14-22

Kun ranskalaisilta nuorilta kysyttiin, mikä heille on tärkeintä perheyhteydessä, he vastasivat: yhteiset ateriat. Joissakin kulttuureissa yhdessä syömiseen panostetaan paljon ja ihmiset siis ymmärtävät sen tärkeyden. Varmaan me suomalaisinakin pidämme sitä tärkeänä, vaikka emme siihen niin paljon aikaa käyttäisikään. Jos perheenjäsenet ovat kiireisiä harrastuksissaan ja muissa tekemisissään, niin ainakin yhteinen ateria tuo yhteen. Siinä näkee toinen toisensa ja voi vaihtaa tärkeimmät kuulumiset.

Se on myös hetki, jossa tulemme Jumalan lahjojen ääreen. Saamme siunata ruuan ja näin muistaa, että ruokapöydässä meille annetaan ravintoa Jumalan luomakunnasta. Kiitollisuus Jumalan lahjoista on myös omiaan yhdistämään ihmisiä toinen toisiinsa.

Myös juutalaisessa perinteessä, josta tekstimme kertoo, yhdessä syöminen oli hyvin tärkeää. Sillä ilmaistiin ystävyyttä ja läheisyyttä. Tärkeää oli syödä ruoka myös sillä mielialalla, että välit olivat kunnossa toisten ruokailijoiden kanssa. Esim. San. 15:17 sanotaan: ”Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet” tai San. 17:1: ”Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita”. Ateriayhteys rauhassa, sovinnossa ja rakkaudessa läheisten kanssa oli ja on suuria Jumalan lahjoja.

Tämä ateria, jolle Jeesus kokoontui opetuslastensa kanssa, oli juutalaisten pääsiäisen viettoon kuuluva ateria. ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni”, Jeesus sanoi opetuslapsilleen. Juutalaiset viettivät pääsiäistä Egyptistä vapautumisen, pääsemisen muistoksi ja lampaan syöminen kuului tähän perinteeseen.

Mutta tämä pääsiäisateria saikin yllättävät ja uudet ulottuvuudet, kun Jeesus alkoi puhua: ”Enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksen Jumalan valtakunnassa”. Ja sitten hän jatkoi leivän murtamiseen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Ja hän otti myös viinin ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.”

Me emme pääse opetuslasten pään sisälle mitä he mahtoivat tuossa tilanteessa ajatella. Paljon Jeesus oli sanonut yhtä ja toista käsittämätöntä, eivätkä nämäkään sanat varmaan heti opetuslapsille avautuneet. Mutta kun mentiin muutamia päiviä ja viikkoja eteenpäin, opetuslapset alkoivat näitäkin sanoja ymmärtää ja tätä ateriaa, sen merkitystä ja kauaskantoisuutta.

Etukäteen annetut sanat ruumiista ja verestä saivat pitkäperjantain ja pääsiäisen myötä merkityksensä: tämä on minun ruumiini, joka ristillä annettiin teidän tähtenne uhriksi. Ja tämä on minun vereni, joka ristillä vuoti meidän syntiemme anteeksiantamiseksi. Ja mitä tapahtui Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen? Hän ilmestyi opetuslapsilleen ja Emmauksen tien kulkijoille ja mitä hän teki heidän kanssaan? Hän aterioi heidän kanssaan. Näin toteutui sekin Jeesuksen sana, kun hän pääsiäisaterialla sanoi: en syö teidän kanssanne, ennen kuin Jumalan valtakunnassa. Nämä tapahtumat saivat opetuslasten silmät avautumaan. Näin kiirastorstain, pitkäperjantain, pääsiäisen ja sen jälkeisen ajan tapahtumat muodostivat ehjän kokonaisuuden. Tämä lisäsi opetuslasten riemua ja luottamusta: tässä on sellainen Herra, joka menee läpi kuolemankin ja palaa voittajana takaisin. Hänen varaansa kannattaa varmasti elämänsä asettaa!

”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni”. Aterian viettäminen opetuslastensa kanssa oli siis Jeesukselle erityisen tärkeä ja rakas hetki. Ja myös opetuslapset epäilemättä tarvitsivat yhteistä ateriaa. Tämä ateria vahvisti heitä silloin, kun Jeesus oli ristiinnaulittu ja tulevaisuus näytti todellakin pimeältä. Silloin heidän mestarinsa oli kuollut.  Heidät oli leimattu lahkolaisen ja häpeällisellä tavalla kuolleen Jeesus Nasaretilaisen seuraajiksi. Ehkäpä heidän mieleensä silloin tulivat nämä Jeesuksen sanat. ”tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut”. Jokin toivonpilke tässä täytyy olla, kun Jeesus tällaista puhui. Vielä hän joskus tulee syömään ja juomaan. Ja niin kuin totesimme, se tapahtui ylösnousemuksen jälkeen. Kyseessä ei siis ollut jäähyväisateria, vaan side tulevaan aikaan.

Sillä aterialla Jeesus sanoi: ”Tehkää tämä minun muistokseni”. Tämän kehotuksen kristillinen kirkko on käsittänyt Vapahtajan säädökseksi viettää vastaavaa ateriaa yhä uudestaan. Apostolien teoissa jo puhutaan leivän murtamisesta alkukirkon tilaisuuksissa. Ja apostoli Paavali antaa ohjeita kuinka Herran ateriaa on vietettävä. Näin kristillinen kirkko on perinyt apostoleilta tavan viettää ehtoollista ja säilyttänyt sen osana jumalanpalvelusta. Meidän kirkossamme tehtiin 1990-luvulla uudistus, jossa palattiin alkukristilliseen käytäntöön: ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua vietetään yleensä joka sunnuntai ja sanajumalanpalvelus ilman ehtoollista on enemmänkin poikkeus.

Yksi Paavalin antamista ohjeista on se, että Herran ateria on erotettava muusta syömisestä ja juomisesta. Se on siis jotakin muuta kuin tavallinen ruoka ja juoma. Vaikka Jeesus aloitti opetuslastensa kanssa tavallisen pääsiäisaterian, se sai ehtoollisen ulottuvuudet. Niin myös alkukirkossa syötiin yhteisillä aterioilla tavallistakin ruokaa, mutta se erotettiin ehtoollisesta. Me luterilaiset lähestymme leipää ja viiniä ajatuksella, että Kristus on ehtoollisaineissa läsnä. Ja näin me voimme Jumalan sanaan vedoten varmuudella ajatella ja uskoa. Kristus itse sanoi: tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni.

Mitä me siis ehtoollisella saamme? Me saamme siinä vastaanottaa Jeesuksen ruumiin ja veren. Niin kuin Paavalikin päättelee: ”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen. Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1.Kor. 10:16-17). Saamme luottaa, että Kristus itse on siinä meitä kohtaamassa. Hän on meitä ravitsemassa ja vahvistamassa. Siinä aterialla ajan ja paikan rajoitukset poistuvat. Niin kuin Jeesuksen opetuslapsetkin tarvitsivat yhteistä ateriaa Jeesuksen kanssa, niin mekin tämän päivän opetuslapset tarvitsemme sitä että saamme vahvistua yhteisestä ateriasta Jeesuksen kanssa. Ja opetuslasten tavoin saamme käydä kohti pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumia tämän yhteisen aterian ääreltä.

Mitä me siis saamme siinä kun saamme vastaanottaa Kristuksen ruumiin ja veren? Me saamme osaksemme silloin kaiken sen mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Jeesus tuo ehtoollisen leivässä ja viinissä luoksemme itsensä ja näin koko pelastuksen, uhratun ruumiinsa ja vuodatetun verensä. Siksi me puhumme ”armonvälineestä”, ehtoollisen leivässä ja viinissä meille annetaan Jumalan armo.

Katekismus asettaa vielä kysymyksen: kuka saa tulla ehtoolliselle? ”Oikean ehtoolliselle osallistumisen edellytys on usko, joka merkitsee Kristuksen sanaan luottamista. Voimme heikollakin uskolla turvautua siihen, että Kristuksen ruumis ja veri on annettu juuri meidän puolestamme.

Ehtoolliselle voi osallistua, vaikka sen merkitystä ei täysin ymmärtäisikään. Ehtoollinen on tarkoitettu jokaiselle kristitylle. Kun tutkimme itseämme, joudumme myöntämään, että olemme epäuskoisia ja rakkaudettomia. Tarvitsemme tätä ateriaa. Kristus kutsuu pöytäänsä erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi.”

Opetuslapsille ateria oli side tulevaan ja lupaus tulevasta. Niin se on myös meillekin. Ehtoollista pidetään esikuvana taivaassa vietettävälle aterialle. Iankaikkisen elämän toivossa mekin saamme tänään tulla ehtoollispöytään. Ehtoollisella meitä muistutetaan tulevasta ajasta, jossa ei ole enää sairautta, kärsimystä eikä kuolemaa. ”Autuaita ovat ne, jotka on kutsuttu karitsan hääaterialle!”

Uskontunnustus.

 

 

Viimeksi päivitetty 12.09.2013 11:36
 
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)