Jeesus asettaa ehtoollisen 1.4.2021

Saarna kiirastorstaina 1.4.2021
Matt. 26:17-30

Tällä viikolla olemme seuranneet Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita.

Ennen kaikkein raskaimpia hetkiä, Jeesus söi pääsiäisaterian yhdessä opetuslastensa kanssa. Tämä yhteinen ateria oli jonkinlainen keidas erämaassa. Olihan läsnä lähimmät oppilaat ja hyvää ruokaa pöydässä.

Silti tuota hetkeä hämärsi jo ristin varjo. Jeesus joutui sanomaan: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä”. Tässä joukossa oli Juudas, joka vielä teeskenteli olevansa yhtä joukkoa muiden kanssa. Mutta mielessään hän oli jo asettunut Jeesuksen vastustajaksi. Ja myöhemmin Jeesus joutui näkemään, ettei opetuslapsista ollut hänen puolustajikseen, kun Pietari vieläpä kielsi hänet.

Mutta vielä oli tämä yhteinen hetki, ennen kuin Via Dolorosa, kärsimyksen tie, olisi edessä.

Jeesus ja opetuslapset kokoontuivat vanhan liiton aterialle, juutalaisten pääsiäisaterialle. Tälle aterialle oli kokoonnuttu aina siitä lähtien, kun Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta. Siinä syötiin pääsiäislammasta happamattoman leivän ja yrttien kanssa. Tämä säädös, kuinka ateriaa oli vietettävä, voidaan lukea Mooseksen kirjan 2. luvusta.

Samalla kuitenkin astuttiin jo uuden liiton aikaan. Jeesuksen tehtävänä oli johdattaa ihmisiä vanhasta uuteen, ja se tuli tällä aterialla osoitettua. Nimittäin ateria saa aivan uuden merkityksen, kun Jeesus ottaa leivän ja viinin ja sanoo: ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Nyt ollaan niissä hetkissä, kun profeettojen ennustama Messias on ottamassa hallinnan ja tuomassa aivan uuden, läheisen suhteen Jumalan ja ihmisten välille.

Siitä profeetta Jeremia kirjoittaa: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei veljeään sanoen: ”Oppikaa tuntemaan Herra!” Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Minä annan heidän rikoksensa anteeksi enkä enää muista heidän syntejään.” (Jer. 31: 33-34)

Tämä ehtoollisen asettaminen saa merkityksensä niistä tapahtumista, jotka ovat aivan lähellä. Kiirastorstaista siirrytään pitkäperjantaihin, alttari kirkossa riisutaan ja puetaan mustiin. Tutkimisen ja pahoinpitelemisen jälkeen Jeesus tuomitaan ja naulitaan ristille. Siellä hän antaa henkensä. Hän antaa itsensä uhriksi meidän syntiemme tähden. Jeesuksen ristin tähden meille tarjotaan rauhaa ja sovintoa Jumalan kanssa.

Nyt Jeesus sanoo ehtoollisesta: tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni, teidän edestänne annettu ja vuodatettu. Nämä sanat viittaavat silloin ristiin. Siinähän Jeesus antoi itsensä, ruumiinsa ja verensä. Siksi ehtoollisella meille on tarjolla anteeksiantamus ja rauha Jumalan kanssa. Se on se sama armo, mitä Jeesuksen risti välittää. Sama Jeesus on ristillä ja sama Jeesus on ehtoollispöydässä meitä kohtaamassa.

Pitkäperjantaita seurasi pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla. Ehtoollisella on yhteys tähänkin tapahtumaan. Nimittäin Jeesus on luvannut: sillä, joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni, on iankaikkinen elämä. Se on tämä sama Jeesus, joka tuo sovituksen ja joka nousee haudasta ylös kuoleman voittajana. Tämän saman Jeesuksen kanssa meidät yhdistetään ehtoollispöydässä. Ja silloin me saamme, uskon kautta, omistaa itsellemme kaiken sen ansion, mitä Jeesus on saanut aikaiseksi, meidän hyväksemme. Tästä kaikesta ehtoollinen meitä muistuttaa ja sitä kaikkea se meille välittää, koska itse Jeesus on ehtoollisessa läsnä.

Ehtoollinen on kiitosateria, koska muistamisen ohella me kiitämme siitä kaikesta mitä Jeesus on meidän hyväksi tehnyt. Ja samalla se on yhteyden ateria. Niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Leipä on yksi ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1.Kor. 10:16)

Tällainen hieno lahja on meille seurakuntana uskottu. Ja sitä myötä myös se ilo, joka tulee meille, jotka saamme Jumalan armotaloutta olla hoitamassa. Olen parinkin ehtoollisavustajan kanssa jutellut siitä, miten ehtoollisen jakaminen saa mielen iloiseksi. Ja se kokemus on itseäkin vahvistanut papin kutsumuksessa. Mahtavaa, kun saa jakaa Jumalan armoa!

Ehtoollisen voima on juuri sen konkreettisuudessa. Jumalan armo ei jää jonnekin yläpilviin, vaan se laskeutuu keskellemme. Jos oma usko tuntuu olevan heikko, niin meille on tarjolla tämä armon pöytä. Siinä armo tulee käsin kosketeltavaksi ja suulla maistettavaksi. Jos tuntuu siltä, että sisällä on pimeys, eikä oikein mitään yhteyttä ylöspäin, niin ehtoollispöydässä voit kuitenkin olla varma, että Kristus on siinä.

Meidän ei tarvitse riippua siinä mitä me koemme tai tunnemme, sillä Jumalan armo on totta Kristuksessa. Armon aurinko on joka tapauksessa olemassa, vaikka pilviverho sitä välillä peittäisikin. Ei siis laiteta toivoamme johonkin meissä olevaan, sisäiseen, vaan meidän ulkopuolelta tulevaan Jumalan armoon. Niin kuin oman ja kansansa syyllisyyden kanssa kamppailevalle profeetta Jesajallekin sanottiin: ”Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi on sovitettu.” (Jes. 6:7)

Mutta tahdon tuoda senkin näkökulman, että kyllä ehtoollinen myös kutsuu sisäiseen ja rikkaaseen elämään Kristuksessa. Kyllä me Kristuksessa saamme omistaa itsellemme suuria aarteita, iloa, toivoa ja rakkautta. Todetaanhan sanassakin, että usko on suuri rikkauden lähde.

Ja usko on lopulta se, jonka kautta me näitä Jumalan lahjoja otamme vastaan. Näin ehtoollinen kutsuu myös tutkimaan itseämme ja se muistuttaa, että saamme useinkin tulla ehtoollispöytään. Ei vain kiirastorstaina, vaan muinakin pyhäpäivinä. Jumalan kansa tarvitsee evästä, jotta se jaksaisi eteenpäin. Että emme jäisi elämän taisteluissa yksin, vaan tulisimme vastaanottamaan sitä armoa ja apua, jota Jumalalla on meitä varten varattuna.

Siis tullaan usein ehtoolliselle, tullaan Jumalan sanan kuuloon ja seurakunnan yhteyteen! Näin Jumalan armo ei meidän kohdalla jää turhaksi, vaan se saavuttaa sen tarkoituksen, minkä vuoksi se on annettukin. Että ihminen saisi elää Jumalansa yhteydessä, saada siinä kokea huolenpitoa ja rakkautta, ja omatunto puhtaana, kevein mielin elää elämäänsä. Ja löytää Jumalan luota elämän tarkoitusta ja tässä valokeilassa nähdä mitä hyvää voisimme tehdä toisten ihmisten hyväksi. Onhan meitä kutsuttu rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme.

Vaikka saarnassa lähdin liikkeelle synkistä näkymistä, Jeesuksen viimeisistä, piinaavista vaiheista, niin kuitenkin kaikki päättyy hyvin. Jumalan käsikirjoituksessa on ”happy end”. Vaikka huomenna on pitkäperjantai, niin siitä saamme vielä nousta pääsiäisen iloon. Tästä Jumalan todellisuudesta ja ilosta ehtoollinenkin meille puhuu ja kutsuun meitä siihen mukaan. Uskontunnustus.

 
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)