Miksi Jeesus nousi ylös ja astui taivaaseen?

 

Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen, miksi?
Sanan ja rukouksen ilta 8.5.2014

Ylösnousemus

1) Ylösnousemus paljastaa kuka Jeesus on: Messias ja Herra!

 

”Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi – tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.” Apt 2:36

”Pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu.” Room. 1:4

Näin puhui Pietari helluntaina (Apt 2), kuu hän todisti Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemus on se asia, jonka mukana kristinusko seisoo tai kaatuu. Siksi Jeesuksen vastustajat koittivat keksiä muita selityksiä sille, että Jeesuksen hauta oli pääsiäisaamuna tyhjä.

Ja niinhän on tänäkin päivänä. Kysymys siitä, että oliko Jeesus jotenkin erityinen, kilpistyy tähän kysymykseen: nousiko Jeesus kuolleista. Ihmeiden tekijöitä oli vielä tuona aikana muitakin, hyvin opettavia henkilöitä oli ja ristinkuolema itsessään oli vain häpeällinen tapa kuolla. Toki me kristittyinä sanomme, että Jeesus teki ihmeensä Jumalan voimalla ja että samanlaista opettajaa maan päällä ei ole ollut eikä tule. Mutta ne sinänsä eivät vielä tehneet Jeesusta Messiaaksi. Mutta ylösnousemus sen teki.

Kerrotaan tarinaa miehestä, joka tuli papin luo ja kysyi neuvoa uuden uskonnon perustamiselle. Pappi vastasi: "Mene ja anna ristiinnaulita itsesi ja nouse kuolleista kolmantena päivänä. Katsotaan sen jälkeen kuinka uskonnon perustaminen sujuu." Kukaan ei ole vielä kuolleista noussut. Mutta koska Jeesus on Messias ja Herra, hänelle se oli mahdollista.


2)
Herättämällä Jeesuksen kuolleista Jumala julistaa hyväksyvänsä hänen sovitustyönsä. Näin risti ja ylösnousemus liittyvät toisiinsa.

”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.” Room. 4:25
”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa.” 1.Kor. 15:17

Näin Paavali todistaa, että ilman ylösnousemusta ristikin menettäisi merkityksensä. Ne ovat kuin mitalin kaksi puolta, ei ole toista ilman toista. Ristillä Jeesus sovitti syntimme, mutta mistä me tiedämme että tämä sovitus oli pätevä Jumalan silmissä? Sen tiedämme ylösnousemuksesta. ”Jumala herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.” Emme olisi siis tulleet Jumalan edessä vanhurskaiksi eli hänelle kelpaaviksi ilman ylösnousemusta. Voisi kai sanoa näinkin: vain elävä veri voi tuoda sovituksen. Mikäli Jeesus olisi muiden kuolevaisten tavoin jäänyt kuolemaan, hän ei olisi elävänä jakamassa meille sovintoa ja anteeksiantamusta. Mutta nyt kun hänet on herätetty, ja hän on Jumalan luona uhrikaritsana, niin tämän sovituksen perusteella hän meitä armahtaa.

”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” 1.Joh. 2:1-2


3)
Jeesuksen ylösnousemus merkitsee yhteyttä Jumalaan jo tämän elämän aikana. Kristus vie meidät Jumalan yhteyteen ja pyhitykseen.

”Ajatelkaa tekin samoin itsestänne; te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” Room. 6:11

Tähän liittyy kaste: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” Room. 6:3-4

Risti ja ylösnousemus merkitsevät sovitusta ja samalla ne merkitsevät uutta elämää Kristuksessa. Ristille on naulattu se vanha ihminen, Jumalasta vieraantunut, joka synnin tähden on vielä jopa Jumalan vihan alla. Ja sieltä ristiltä yhdessä Kristuksen kanssa nousee uusi ihminen, synnit on jätetty ristille, elämme sovinnossa ja nyt Hengen johdatuksessa lähdemme elämään sitä elämää, jota Jumala on tarkoittanutkin meidän elävän. Vanhan saa jättää taakse ja yhdessä Kristuksen kanssa elää ylösnousemuselämää niin tässä ajassa kuin tulevassakin.

Missä tämä tapahtui? Paavali liittää sen kasteeseen. Kasteessa meidät on liitetty Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Puhutaan myös kasteen haudasta: jokapäiväisessä parannuksessa on vanha ihminen upotettava kasteen hautaan, jotta uusi ihminen, Kristus, vaikuttaisi meissä Jumalan tahdon mukaista elämää.


4)
Ylösnousemus merkitsee voittoa kuolemasta ja toivoa iankaikkisesta elämästä taivaassa.

”Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen.” Room. 6:9

”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” Joh. 14:2
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” 1.Kor. 15:19

Joka uskoo Kristukseen, hänellä on jo iankaikkinen elämä. Raamatusta välittyy selvä viesti: meillä on toivo pääsystä taivaaseen. Jo nyt saamme vahvastikin uskoa: kuolema ei ole suuri tuntematon, vaan Kristus itse on sen valaissut. Siksi kuolema merkitsee sen elämän täydelliseksi tulemista, jota uskon kautta saamme tässä elämässä vasta aavistella. Kun kuolemme, ajallisen ruumiimme rasitukset ja syntisyys ei enää meitä kahlitse, vaan me saamme uudet ylösnousemusruumiit, joissa saamme astua Jumalan taivaan kirkkauteen.

Eikö ole niin, sisaret ja veljet, että tämä toivo meitä rohkaisee ja antaa kantopintaa elämäämme. Tämä taivastoivo voi välähtää joskus hyvinkin koskettavasti: opiskeluaikana kuorossa Leevi Madetojan sanoittama virsi 142: Jo tänne tuskahan ja vaivahan, soi kaukaa voitonvirsi taivahan, sen antaa meille voiman voittoisan..

Kristittyjä on joskus esitetty kritiikkiä, että keskitymme vain taivaallisiin. Mutta eiköhän asia ole niin, että taivaallisiin keskittyminen antaa voimaa tähän elämään. Se ei merkitse toisten ihmisten unohtamista ja ”omaan pelastukseen” keskittymistä, vaan voiman saamista myös toisten ihmisten rakastamiseen.

5) Jeesuksen ylösnousemus merkitsee tulevan maailman alkamista.

”Nykyisen ajan kärsimykset eivät ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.” Room. 8:18-19

Koska Jeesuksessa on kaikki luotu, hänessä voitiin kaikki lunastaa ja hänessä myös kerran kaikki uudistamaan täydelliseksi. Ei vain meidät ihmiset, vaan koko luomakunta. Tällaisia hienoja, kosmisia näköaloja Raamattu meille tarjoaa.

 

Taivaaseen astuminen

1) Istuessaan Isän oikealle puolelle Jeesuksen takaisin saama kirkkaus yhdistyi nyt ihmisyyteen, koska hän oli ”lihaksi tullut sana”.

”Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset.” 1.Kor. 15:48 (Adam ja Kristus)

Ihmiskunnasta oli puuttunut ennen Kristusta sellainen ihminen, joka olisi itsessään niin täydellinen ja pyhä, että hän voisi mennä pyhän Jumalan luokse. Sen oli saanut aikaan syntiinlankeemus, jonka seurauksena synti vaivaa meitä jokaista, tavalla tai toisella.

Nyt kun Jeesus tuli ihmiseksi, niin hänessä Jumalan kirkkaus, pyhyys ja puhtaus, tuli taas osaksi ihmiskuntaa. Jeesus oli ja on, Adamin lankeemuksen jälkeen ensimmäinen ihminen, joka sellaisena kuin on, saattoi mennä Jumalan luokse taivaaseen. Hän eli ihmisenä kuten me, mutta kuitenkin ilman syntiä.

Ja tämä ei ollut vain suuri näytelmä, jota me katselemme sivusta, vaan me saamme tulla osaksi tätä ihmeellistä tapahtumaa. Kristuksen kautta ja hänessä, hänen pelastustyönsä tähden, mekin saamme odottaa aikaa, jolloin saamme puhtaat ja kirkkaat ylösnousemusruumiit. Kun Jeesuksen kautta ihmiskuntaan palautettiin pyhyys ja puhtaus, niin Jeesuksen ansion ja voiton tähden mekin saamme tulla siitä puhtaudesta osallisiksi, kasteen ja uskon kautta. Ja hänen tavoin astua taivaaseen, sitten kun sen aika koittaa.

2) ”Välivaihe” ensimmäisen ja toisen tulemisen välissä.

”Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Apt. 1:11

Näin sanoi enkeli taivaalle tuijotteleville opetuslapsille, kun pilvi oli vienyt Jeesuksen pois heidän näkyviltään.

”Astui ylös taivaisiin.. ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” Uskontunnustus.
Lenkki pelastushistoriassa. Mihinpä Jeesus olisi muualle mennyt kuin Isän luokse kirkkauteen?                     Sinne hän kuului ja kuuluu.

3) Näin hänelle tuli mahdolliseksi toimia ”seurakunnan päänä”.

”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” Ef. 1:22-23

Taivaasta käsin, kuninkaana ja Herrana, Jeesus toimii seurakuntansa ”päänä”. Taivas on hänen valtakuntansa ja sieltä käsin hänen tahtonsa on hallita seurakunnan elämää.

“Me, jotka nykyään tunnemme maankuoren kerrokset ja avaruuden äärettömyyden, joudumme kysymään: onko tuonela todella maan alla ja onko Jumalan asuinsija tosiaan ylhäällä? Ovatko tuonela ja taivas paikkoja, joihin mennään niin kuin Turkuun tai Tampereelle?Jos helatorstain sanomaa kuuntelee tarkemmin, se voi kertoa jotakin hyvää myös meille teknistyneen ajan ihmisille. Helatorstailla on ainakin kaksi viestiä, jotka sanovat jotakin olennaista Jumalasta ja siitä, mitä hän meille merkitsee.

Ensinnäkin taivaaseen astuminen tarkoittaa, ettei Jeesusta enää nähdä samalla tavalla kuin aikalaiset aikoinaan hänet näkivät. Mestari on mennyt pois, Raamatun mukaa hän "erkani heistä".Kun Jeesus astui taivaaseen, hän astui ajan ja paikan tuolle puolelle, mursi maantieteen ja kalenterin rajat. Hän, joka on taivaassa, ei ole sidottu vain yhteen paikkaan, vaan hän voi olla läsnä kaikkialla.  Kristus on koko maailman Vapahtaja.Joskus saatamme kuvitella, että taivaaseen menneet omaisemme katselevat meitä tänne jääneitä, missä päin maailmaa sitten olemmekin. Vaikka he ovat menneet pois, ovat he salaperäisellä tavalla meidän luonamme, ehkäpä rukoilevatkin meidän puolestamme.

Toinen helatorstain viesti on: Kristus astui ylös taivaaseen ja istuu Isän oikealla puolella, jotta hän hallitsisi kaikkea. Taivas on kuninkaan ja valtiaan paikka. Kristuksen valta voi olla meidän silmiltämme kätkettyä, mutta silti todellista. Taivaasta käsin hän pitää koko maailmaa hallussaan. Turvallista. Miksi emme siis uskoisi, että Kristus voi olla meidän kanssamme, vaikka emme näekään häntä luonnollisilla silmillämme. Tämä uskontotuus on merkillinen, yhtä aikaa vaikea käsittää ja kuitenkin lohdullinen ja iloinen. Kristus on mennyt taivaaseen, jotta hän voisi olla lähellä meitä.” Eero Huovinen, emerituspiispa

4) Jeesus toimii ylimmäisenä pappina taivaasta meidän hyväksemme.

Isän luona olevasta asunnostaan lähettää lahjoja ihmisille, luvattu Pyhä Henki oli ensimmäinen.  ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne.” Joh. 16:7

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.” Ef. 1:3

”Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan.” Hepr. 7:25

Nyt kun Jeesus voi olla lähellä meitä, niin hän voi siinä läheisessä yhteydessä antaa mitä me tarvitsemme ja hän voi Henkensä kautta toimia seurakuntansa rakentamiseksi: ”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi.” (Hepr. 2:17) Hän antaa Pyhän Henkensä myötä armolahjoja, joiden kautta hän rakentaa seurakuntaa.

Viimeisistä vaiheista sanotaan: ”Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle.. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken täydellisesti hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.” (1. Kor. 25,28)

Niinpä mekin täällä Sanan ja rukouksen illassa elämme todeksi Kristuksen ylösnousemusta ja taivaaseen astumista. Saamme olla avoimia sille voitolle ja vaikutukselle, jonka Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseen astuminen on saanut aikaan. Taivaallinen apu on meitä varten Jeesuksen tähden. Amen.

Viimeksi päivitetty 14.08.2014 07:11
 
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)